Huipputoimittajat: Lähdesuojaa ovat yrittäneet murtaa poliisi, asianosaiset ja kollegat

Kuuluuko tieto kaikille? Pitäisikö nykyisessä informaatioyhteiskunnassa kaiken tiedon olla avointa?

Demokratiaan kuuluu se, että erityisesti hallinnon odotetaan olevan avointa ja asioista pitää voida keskustella. Maamme huippujournalistien mielestä avoimen tiedon maailmassa yksi asia on kuitenkin koskematon. Se on lähdesuoja.

Kysyimme viideltätoista Suuri Journalistipalkinto -kilpailun ehdokkaalta onko lähdesuoja yhtä vahva kuin ennen ja miksi alan sisällä sitä pyritään välillä murtamaan?

– Se, että toimittajana pitää olla varma siitä, että lähteet ovat moitteettomia, on minusta hyvä asia. Mutta edelleen lähdesuoja viime kädessä tarkoittaa sitä, että lähde voi pysyä kokonaan paljastamatta. En osaa sanoa, miksi sitä välillä pyritään murtamaan, mutta yksi syy voi olla se että uudessa tietoyhteiskunnassa jokaista informaatiota on ruvettu pitämään ikään kuin kaikkien oikeutena. Sitä se ei kuitenkaan ole, Vuoden journalistiksi ehdolla oleva Hufvudstadsbladetin ja Svenska Dagbladetin toimittaja Anna-Lena Laurén sanoo.

Ehdokkaat kilpailevat Suuri Journalistipalkinto -kilpailussa kolmessa eri kategoriassa; Vuoden juttu, Vuoden journalistinen teko ja Vuoden journalisti. Jokaisessa kategoriassa on kolme ehdokasta tai ehdokasryhmää.

Arkaluonteista tietoa julki

Lähdesuoja mainitaan muun muassa Journalistien ohjeissa. Siellä mainitaan, että "Journalistilla on oikeus ja velvollisuus pitää tietoja luottamuksellisesti antaneen henkilöllisyys salassa siten kuin lähteen kanssa on sovittu."

– Lähdesuojaa ovat tähän asti yleensä halunneet murtaa kohteet itse tai asiaa tutkiva poliisi. Lähdesuoja on demokratian terveydenhoidon kannalta erittäin tärkeä. Se mahdollistaa arkaluonteisen tiedon julkipääsyn. On merkille pantavaa, että katse halutaan arkaluonteisessa tiedossa mielellään suunnata lähteeseen, eikä itse asiaan. On riittävästi pyrkimyksiä lähdesuojan murtamiseen ilmankin, että kollegat tulevat vielä joukon jatkoksi. Pidän sitä epäasiallisena. Normaali lähdekritiikki kuuluu kaikille, mutta nakertamalla kilpailijan lähdesuojaa nakerretaan koko järjestelmää, muistuttaa lähdesuojan tärkeydestä Vuoden journalistinen teko -kategoriassa ehdolla oleva Ylen Hannele Valkeeniemi.

Lähdesuojan murtaminen, eli toimittajan lähteen paljastaminen, herättikin huolta kaikissa huippujournalisteissa.

Vuoden journalistina ehdolla oleva toimittaja Eeva-Liisa Hynynen pitää huolestuttavana myös sitä trendiä, että asioista ei uskalleta puhua omalla nimellä.

Jyrki Kataisen hallituksen kunta- ja sote-uudistustuksia on leimannut haastateltavien pelko puhua omalla nimellään. Olen tästä erittäin huolissani. En muista vastaavaa uraltani; että niin moni vaikuttaja - asiantuntija tai poliittinen toimija - pyytää oikeutta puhua nimettömänä ja lähdesuojan turvaamana. Samanaikaisesti hallitus vannoo hyvän julkisen hallinnon, avoimen kansalaisvaikuttamisen, erilaisten Ota kantaa -verkkokeskustelujen yms. nimiin, Hynynen kritisoi.

Kilpailu syynä?

Vuoden journalistinen teko -kategoriassa ehdolla oleva Long Playn Riku Siivonen ja Vuoden juttu -kategoriassa ehdolla oleva Helsingin Sanomien Katarina Baer ottivat esille myös alan oman kilpailun.

– Arvioisin, että koveneva kilpailu voi ajaa kärkkymään kilpailijan lähteitä aiempaa vimmaisemmin, Baer kertoo.

– En ole huomannut tällaista (lähdesuojan murtamista) kuin yksittäistapauksissa. Luulen, että se liittyy pikemminkin alan sisäiseen kilpailuun: kaikkia hermostuttaa, omaa välinettä pyritään siksi nostamaan esiin mollaamalla toisia, Siivonen pohtii.

Suuri Journalistipalkinnon Vuoden juttu -kategoriassa ehdolla oleva MTV Uutisten Timo Haapala muistutttaa, että toimittajat ovat menneet myös vankilaan lähdesuojan takia.

– Lähdesuoja on yhtä vahva kuin aina ennenkin. Joskus kannattaisi myös muistaa, että ennen vanhaan journalistit astelivat vankilaan lähdesuojan nimissä. Murtopyrkimykset ovat kyllä kasvamassa, mutta eniten ihmetyttää, että innokkaimpia tässä "paljasta lähteesi" -jahdissa ovat usein omat kollegat - jo ennen viranomaisia.

Suuren Journalistipalkinnon saajat valitaan gaalassa, joka nähdään suorana lähetyksenä MTV3-kanavalla keskiviikkona 26.3.2014 kello 20 alkaen.

Äänestä myös omaa suosikkiasi suurijournalistipalkinto.fi-sivustolla. Yleisön suosikki valitaan ja palkitaan gaalassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.