Hukkuneiden määrä rajussa nousussa – rapistunut kunto yllättää monet

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton tilastojen mukaan elokuun puoleen väliin mennessä on Suomessa hukkunut jo 117 ihmistä. Se on 40 enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

Lyhyt talvi ja lämmin loppukesä näkyvät tämän vuoden hukkumistilastoissa. Kevättalven lyhyen pakkaskauden aikana jäät eivät ehtineet paksuuntua, mutta lumiset järvenselät houkuttelivat jäille paljon kulkijoita. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Pärla Salomaa vahvistaa, että heikkojen jäiden petollisuus näkyy hukkumistilastossa.

– Talven tulo kesti pitkään. Ensin ei tullut talvi, ja sitten kun jäät tulivat, ne olivat heikot. Tämä näkyy tilastossa. Tammi-huhtikuussa hukkui 41 ihmistä, joista jäihin 24. Se on todella iso luku, summaa Salomaa.

Viileä alkukesä piti rannalla

Kesäkuun lopulle kestäneet viileät säät näkyvät selvästi uimaopetus- ja hengenpelastusliiton tilastossa. Kylmät vedet eivät houkutelleet väkeä vesien äärelle, joten hukkuneiden määrä pysyi kohtuullisena. Monina kesinä juhannus muodostaa piikin hukkumistapauksiin. Nyt juhannuksen seutu oli kylmä ja epävakainen, hukkuneita vain yksi. Kun hellesäät alkoivat, murheellinen tilasto alkoi saada täytettä.

– Elokuun puoliväliin saakka kestäneet upeat säät houkuttelivat ihmiset rannalle ja veteen. Todennäköisesti useimmiten on käynyt niin, että on lähdetty sieltä sitten yksin uimaan. Kuuma sää voi olla petollista etenkin ikääntyneille. Ei ole muistettu juoda vettä, on tullut kramppeja tai voimat ovat ehtyneet, arvioi Salomaa.

Miehiä hukkuu eniten

Valtaosa hukkuneista on vuosittain keski-ikäisiä tai sitä vanhempia miehiä. Keskimäärin vain 15 prosenttia hukkuneista on naisia. Salomaa muistuttaa iän merkityksestä jaksamiseen.

– Saattaa olla, että 30 vuotta sitten on oltu hyvässäkin fyysisessä kunnossa, mutta sen jälkeen ei ole tehty mitään. Niillä takavuosien saavutuksilla ei ole merkitystä, jos kuntoilu on jäänyt. Tärkeintä olisikin arvioida oma jaksaminen oikein ja humalassa kannattaa pysyä rannalla. Vesiliikenteessä taas pelastusliivien käyttö on ensisijaisen tärkeää.

Valistus mennyt perille

Hengenpelastus- ja uimaliitossa on havaittu myönteistä kehitystä. Lasten ja nuorten hukkumistapaukset ovat vähentyneet, kun vastaavasti valtaosa hukkuneista on yli 50-vuotiaita. Liiton toiminnanjohtajan Pärla Salomaan mukaan valistus on tuottanut tulosta.

– Nuorille pelastusliivien pitäminen vesillä alkaa olla normaalia. Uimaan ei lähdetä yksin ja muistetaan uida rannan suuntaisesti, luettelee Salomaa positiivisia asioita. Ehä sieltä kasvaa sukupolvea, jolle vesiturvallisuus on paremmin hallussa kuin vanhemmilla ikäryhmillä.

Salomaa uskoo valistuksen voimaan myös tulevaisuudessa.

– Asennemuutokseen pystytään vaikuttamaan vain levittämällä tietoa. Jokainen tietää, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä työläämpää omien asenteiden muuttaminen on.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.