Humalaisia rekkakuskeja kiinni Vaalimaalla

Poliisin mukaan rajanylityspaikoilla tavataan parisensataa rattijuoppoa per vuosi. Raskaan kaluston osalta valtaosa rattijuopoista on venäläisiä.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto on havainnut kolme törkeää rattijuopumusepäilyä Vaalimaan rajanylityspaikalla kuluneen viikon aikana. Kaikissa tapauksissa epäillyt ovat olleet liikkeellä raskaalla kalustolla voimakkaasti päihtyneenä.

Viikon räikein tapaus sattui eilen, jolloin umpihumalassa ollut venäläinen mies aikoi poistua Suomesta kotimaahansa kuorma-autolla. Mies puhalsi alkometriin 2,59 promillen lukemat.

Venäläisen rekkakuskin kotimatka puolestaan tyssäsi torstaina, kun hän puhalsi alkometriin tuloksen 1,76. Venäjältä kuorma-autolla Suomeen edellisenä päivänä tulleen virolaismiehen alkometritulos oli 1,82 promillea.

Tapaukset käsitellään aikanaan Kotkan käräjäoikeudessa.

Tutkinnanjohtaja Esa Korpi Kaakkois-Suomen rajavartiostosta sanoo, että valvontaa rajoilla keskitetään erityisesti raskaiden ajoneuvojen kuljettajiin. Kun autot ovat isoja ja niiden kuormat raskaita, mahdollisissa onnettomuuksissa vahingot nousevat suuriksi.

Korven mukaan rajanylityspaikoilla tavataan parisensataa rattijuoppoa per vuosi, eikä määrä näytä olevan kasvussa.

- Raskaan kaluston osalta valtaosa rattijuopoista on venäläisiä. Kyse on kulttuurieroista. Yksi syy on myös rajanylityspaikkojen jonoissa: joku innostuu siellä juopottelemaan, eikä saa putkea poikki, kun tulee oma vuoro lähteä ajamaan, Korpi tuumaa.

Rangaistukset rattijuopumuksesta ovat ammattiautoilijoille varsin kovia. Korpi kertoo, että törkeästä rattijuopumuksesta tuomitut saavat tapauksesta riippuen 2-4 vuotta kestävän maahantulokiellon Schengen-alueelle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.