Huolimattomuus aiheuttaa kaksi kolmesta tulipalosta

Ihmisten turvallisuusasenteissa on parantamisen varaa. Lähes kaksi kolmesta tulipalosta johtuu huolimattomuudesta tai tahallisuudesta, moittii Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK.

Sähköstä saa alkunsa yli tuhat paloa vuodessa. Suuri osa niistä jäisi syttymättä, jos ihmiset noudattaisivat käyttöohjeita tai korjauttaisivat vialliset laitteet.

Tupakan tai tulitikun heittäminen maastoon sytyttää lähes tuhat tulipaloa vuodessa. Pelastusalan järjestö arvioi, että ilmastonmuutos pahentaa tuhoja, sillä se aiheuttaa kuivuutta, kovia tuulia ja suuria metsäpaloja.

SPEK:n valtuusto on kokoontunut tänään Tampereelle pohtimaan turvallisuusasioita.

Eräänä uhkana on pelastuspalveluiden väheneminen maaseudulla. Vapaaehtoisten palokuntien tukeminen onkin tärkeää, muistuttaa SPEK.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.