Huoltoasemalla räjähti - yksi loukkaantui vakavasti

Yksi ihminen loukkaantui erittäin vakavasti Vehmaalla Varsinais-Suomessa kylmähuoltoasemalla syttyneessä tulipalossa keskiviikkona.

Päivystävän palomestarin mukaan räjähdysmäinen palo syttyi huoltotöiden yhteydessä.   

Huoltoa tekemässä ollut työntekijä paloi pahoin ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Päivystävän palomestarin mukaan mies oli kriittisessä tilassa. Alueella ollut huoltoaseman omistaja ja toinen huoltotyöntekijä eivät loukkaantuneet.  

Syynä paloon olivat työkaluista lähteneet kipinät. Palavaa materiaalia lensi ympäristöön 10-15 metrin etäisyydelle, minkä lisäksi kaksi kaivoa syttyi palamaan, kertoo päivystävä palomestari. Loukkaantunut mies oli toisessa kaivoista.  

Palo saatiin sammutettua ennen kuin palokunta ehti paikalle. Palokunnan tehtäväksi jäi varmistaa, että uutta paloa ei syty. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.