Huomenna räiskyy: Torstaista tulossa kova ukkospäivä koko maahan

Torstaina ukkostaa ja sataa melkein koko maassa, MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela ennustaa.

Alkuviikon lämpötilat laskevat torstaina väliaikaisesti, kun ukkosmyräkkä valtaa Suomen.

–  Sade ja ukkonen alkavat huomenna aamulla länsirannikolla ja pohjoisessa. Päivän aikana sateet voimistuvat ja ukkoskuurojen uhka on käytännössä koko maassa. Vain aivan lännessä, pohjoisessa ja etelässä kuurot ovat heikompia, Jokela sanoo.

Myräkän aikana myös tuulet voivat olla kovia ja rakeet ovat mahdollisia.

– Pahalta näyttää. Myrskytuhoja voi tulla. Salamat voivat sytyttää tulipaloja ja vaarallisen voimakkaat ukkospuuskat kaataa puita sekä aiheuttaa sähkökatkoja. Rankkasateiden aiheuttamat taajamatulvat ovat mahdollisia, Jokela varoittaa.

Sää alkaa poutaantua torstai-illan ja perjantain välisen yön aikana lännessä. Perjantaina on melko poutaista koko maassa. Sadekuuroja tulee vain paikoin siellä täällä, lähinnä Pohjanmaalla ja Lapissa.

– Perjantaina lämpötilat ovat pääasiassa 20-27 välillä lähestulkoon koko maassa. Lämpimintä on kaakossa, Jokela sanoo.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Katso alta alueelliset sääennusteet!

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.