Huono ajosää uhkaa joulun menoliikennettä - lumipyryä luvassa

Joulun aikaan keskiseen ja pohjoiseen Suomeen matkaavat saavat varautua huonoon ajokeliin. MTV3:n ja Forecan meteorologi Liisa Rintaniemi ennustaa, että vilkkaimpana liikennepäivänä eli aatonaattona saattaa pyryttää lunta sankastikin.

– Lännestä saapuu sadealue aatonaaton ja jouluaaton aikana. Sen ajoitus on vielä epäselvä, mutta maan keski- ja pohjoisosissa sade tulee lumena. Etelässä saadaan silkkaa vettä, Rintaniemi sanoo.

Vaikka lunta on jouluna suuressa osassa maata, näyttää etelän jouluaatto mustalta.

– Tosin joulupäivänä saattaa tapahtua pienoinen jouluihme. Keli pakastuu silloin ja eteläänkin saadaan ehkä hento lumikerros, Rintaniemi sanoo.

Rintaniemi korostaa, että joulun ennusteet tarkentuvat vielä huomisen ja alkuviikon aikana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.