Huono-osaisimpien palvelut jätetty järjestöjen vastuulle

Huono-osaisten palvelut jätetään yhä useammin järjestöjen vastuulle.

Monissa kunnissa järjestöt hoitavat mm. päihde- ja mielenterveysongelmaisten palvelut sekä osittain myös vanhusten palvelut, kertoo tuore Tampereen yliopistossa tehty tutkimus.

hedelmäpeli

Raha-automaattiyhdistyksen toimintaa selvittivät professori Arvo Myllymäki ja tutkija Eija Tetri Tampereen yliopiston julkisoikeuden laitokselta. Heidän mielestään suuntaus vaikuttaa pelottavalta, kun kunta ei otakaan enää täyttä vastuuta heikompiosaisten hyvinvoinnista. Järjestöjen kautta järjestetyt palvelut voivat sitä paitsi tulla kuntalaisille jopa kalliimmiksi.

Tutkijat muistuttavat, että järjestöt voivat täydentää palveluja, mutta ne eivät voi ottaa kannettavakseen kuntien lakisääteisiä velvoitteita.

Tutkijat eivät täysin tyrmää sosiaalipalvelujen kilpailuttamista, mutta muistuttavat, että sosiaali- ja terveyspalveluissa ei voida pelata pelkästään markkinamekanismeilla.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 07.01.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.