Huono sää aiheutti kolarisuman

Ainakin neljä ihmistä on saanut surmansa liikenneonnettomuuksissa, kun huono sää on aiheuttanut useita kolareita pitkin Etelä- ja Keski-Suomea.

Ainakin neljä ihmistä on saanut saanut surmansa tieliikenneturmissa lauantaina. Lumisateessa ja paikoin myrskyksi yltyneessä säässä on lisäksi sattunut lukuisia törmäyksiä ja tieltä suistumisia.

Karjaalla kaksi ihmistä kuoli aamupäivällä pakettiauton jäädessä junan alle valtatie 25:llä Meltolan sairaalan lähistöllä. Kaksi ihmistä kuoli myöhemmin liikenneturmassa Säkylässä. Onnettomuus tapahtui ohikulkutiellä iltapäivällä.

Hämeen läänissä sijaitsevalla Koskella kahdeksan ihmistä loukkaantui lievästi, kun linja-auto ajoi ulos tieltä.

Kaiken kaikkiaan Etelä-Suomen läänin alueella oli poliisin tietoon tullut lauantaina puoleen päivään mennessä jo 45 auto-onnettomuutta, kun tavallisena keväisenä lauantaiaamuna niitä on vain kymmenkunta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.