"Huonolta näyttää, Vanhanen"

MTV:n vaaliasiantuntija Kimmo Grönlund pitää pääministeri Matti Vanhasen tilannetta kiusallisena.

Jos Vanhanen ei pysty tyhjentävästi kiistämään Ylen esittämiä lahjontaväitteitä, on hänen uransa Grönlundin mukaan väistämättä katkolla.

- Siinä tapauksessa olisi suoraselkäistä erota. Kyllähän sitten olisi ylitetty se raja, eikä kaukana oltaisi virka-aseman hyväksi käytöstä oman taloudellisen edun saamiseksi. Silloin olisi normaalin länsimaisen demokratiakäytännön mukaisesti erottava, Grönlund arvioi.

- Jos tilannetta verrataan läntiseen naapurimaahan, niin sosdem-puolueen Mona Sahlin joutui aikoinaan eroamaan ihan sen vuoksi, että oli ostanut valtion luottokortilla ruokakaupasta Tobleronea ja muuta. Siihen verrattuna tämä on tietysti paljon suurempi asia, Grönlund jatkaa.

Jos väitteet rakennusliikkeen rahoituksesta pitävät paikkansa, mutta Vanhanen ei itse eroa, jää tilanne hallituspuolueiden eduskuntaryhmien käsiin.

- Huomennahan on ensimmäinen mahdollisuus, kun äänestetään luottamuksesta hallitusta kohtaan. Johtopäätösten teko on keskustan oman eduskuntaryhmän ja kokoomuksen eduskuntaryhmän käsissä, koska muut hallituspuolueet eivät yksin riitä hallitusta kaatamaan, Grönlund toteaa.

Suomalaiset puolueet ovat olleet kuukausikaupalla suurennuslasin alla vaalirahoituskohun vuoksi ja keskusta on ollut kohun myrskynsilmässä. Grönlundin mukaan viimeinen käänne eli syytökset Vanhasta vastaan ovat kuitenkin ihan omaa luokkaansa.

- Tämähän on ihan eri asia, kun mitä tähän asti on puhuttu. Tämä olisi hänen henkilökohtaiseen käyttöönsä ja taloudellista hyötyä ja ilmeisesti siinäkin olisi jonkinlaista koplausta poliittisen päätöksen teon kanssa. Olisi järkevintä vetää johtopäätökset ja erota, mikäli tähän ei ihan uskottavaa selitystä saada, Grönlund arvioi.

Grönlund korostaa, että Vanhasen selvitys syytöksistä on vielä antamatta.

- Täytyy pitää mielessä, että ennen kuin kaikki faktat on pöydällä, ei pidä ihmisiä tuomita, hän muistuttaa.

Kimmo Grönlund toimii Åbo Akademin tutkimusjohtajana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.