Hurja tapaus Yyterissä: Sankaruus pelasti lapset hukkumiselta

Juho Hirstiö joutui perjantaina Porin Yyterissä kovaan paikkaan, kun rantareissu muuttui pelastustehtäviksi. Hirstiö kirjoittaa tapauksesta Facebookissa.

Hän lähti yksin uimaan, kun kaverit eivät kylmän tuulen vuoksi veteen halunneet. Aallot olivat isoja ja kun jalat eivät enää tahtoneet yltää pohjaan, hän kääntyi takaisin mennäkseen rantaan. Hän pysähtyi kuitenkin seuraamaan kolmea tyttöä, jotka uivat noin viiden metrin päässä hänestä. 

– Tytöt olivat ehkä noin 8–10-vuotiaita ja minua paljon pienempiä. Aallot löivät todella lujaa tyttöihin ja siinä samalla kuulin, että tytöt huutavat apua, Hirstiö kirjoittaa Facebookissa.

– Ekana ajatuksissa oli, että huutavatko tytöt toisilleen ja pelleilevät, kunnes huomasin yhden tytön kasvoista että nyt on tosi kyseessä ja tytöt meinaavat hukkua.

"Siinä vaiheessa iski paniikki"

Hirstiö lähti uimaan kohti tyttöjä. Nämä tarrautuivat kiinni auttajaansa, jolloin kaikki painuivat veden alle aaltojen lyödessä heidän ylitseen. Hirstiö rauhoitteli hätääntyneitä tyttöjä ja käski näiden pitää toisiaan kädestä.

Hirstiö sai autettua tyttöjä kohti rantaa, mutta havaitsi samalla takanaan noin 7–8-vuotiaat tytön ja pojan, jotka olivat hädässä.

– Siinä vaiheessa iski paniikki, että kerkeänkö viemään tytöt tarpeeksi rantaan päin, että pääsen hakemaan tämän pojan ja tytön, joten aloin huutamaan apua. Tytöt yrittivät huutaa apua samalla kun itsekin yritän, mutta näytti siltä, että kukaan ei kuullut avunhuutojamme.

Apu kuitenkin saapui, kun kolme 12–13-vuotiasta poikaa ui rinnalle. Nämä auttoivat tytöt rantaan ja Hirstiö suuntasi kovassa aallokossa nuorempien lasten luo. Hän sai otteen molemmista, vaikka itkuinen poika ehti välillä jo vajota pinnan alle.

Hirstiö sai autettua lapset turvaan ja kuuli rannalla muidenkin selvinneen vaarallisesta tilanteesta säikähdyksellä.

Adrenaliinin myllertäessä hän ei heti huomannut kiittää poikia avusta, mutta lähetti Facebookissa terveiset ja toivoi kiitosten saavuttavan heidät tuntomerkkien avulla: yhdellä vaaleat hiukset ja siniset uimashortsit, apuna sinivalkoinen kelluntalauta.

Hirstiön päivitystä oli jaettu Facebookissa sunnuntaina kello kolmen aikoihin jo yli 2 500 kertaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.