HUS:n syömishäiriöruuhka toi huomautuksen

Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan hoitotakuun täytyy toteutua myös psykiatrisessa hoidossa. Kantelun tehnyt henkilö oli jonottanut syömishäiriöklinikalle pääsyä kymmenen kuukautta.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on saanut huomautuksen eduskunnan oikeusasiamieheltä. Kuntayhtymä toimi lainvastaisesti, kun se ei järjestänyt syömishäiriöstä kärsivälle potilaalle hoitoa vähintään kuudessa kuukaudessa.

Vaikka kuntayhtymän tiedossa oli, ettei se pysty itse antamaan hoitoa tässä enimmäisajassa, se ei järjestänyt potilaalle mahdollisuutta saada hoitoa muilta palveluntuottajilta enimmäisajan puitteissa.

Kantelun tehnyt henkilö ilmoitti jonottaneensa syömishäiriöhoitoon 10 kuukautta. Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio huomautti asiasta.

Oikeusasiamies pyysi kuntayhtymän hallitusta ilmoittamaan vuoden loppuun mennessä toimenpiteistä, joihin se on ryhtynyt saadakseen odotusajat syömishäiriöyksikössä lainmukaisiksi.

HYKS:n psykiatrian toimialajohtajan mukaan tärkein syy jonotusaikojen pitkittymiseen on henkilöresurssien puute.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.