HUS:ssa suunnitellaan kasvojensiirtojen aloittamista

Suomessa suunnitellaan kasvojensiirtoleikkausten aloittamista lähivuosina.

Erikoislääkäreistä koostuva niin kutsuttu monikudossiirtoryhmä tekee siirtoja valmistelevaa työtä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.

Kasvojensiirroilla pystytään auttamaan potilaita, joiden kasvot on tuhonnut jokin synnynnäinen sairaus tai onnettomuus. He eivät vammojensa vuoksi pysty esimerkiksi hengittämään tai syömään normaalisti.

- Jos potilaalta puuttuu jokin kudos tai se on pahasti vaurioitunut, niin siirretään osia kasvoista tai saatetaan siirtää laajojakin osia: leuat, nenä, silmäluomet, suu, jopa korvat, kertoo lääkärityöryhmän vetäjä, plastiikkakirurgi Patrik Lassus.

Siirrot koskisivat vain muutamaa potilasta vuosittain. HUS:n johto ei ole vielä tehnyt päätöstä leikkausten aloittamisesta.

HUS:n suunnitelmista kerrotaan lisää 45 minuuttia -ohjelmassa MTV3-kanavalla klo 20.

Maailmalla on tehty tähän mennessä parikymmentä kasvojensiirtoa. Ensimmäinen osittainen siirto suoritettiin Ranskassa vuonna 2005. Koko kasvot siirrettiin ensimmäistä kertaa viisi vuotta myöhemmin Espanjassa. Leikkauksia on tehty myös ainakin Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Turkissa.

Tunnetuimpia potilaita on yhdysvaltalainen Connie Culp, jonka kasvot olivat tuhoutuneet ampumisen seurauksena. Hän sai uudet kasvot vuonna 2008.

Culpin leikannutta ryhmää johtanut kirurgi Maria Siemionow on 1980-luvulla työskennellyt HUS:ssa ortopedisen kirurgian ja ja käsikirurgian erikoislääkärinä.

Yhdysvalloissa kasvojensiirron rahoitukseen on osallistunut armeija, joka toivoo voivansa hyödyntää saatua tieto-taitoa vaikeita kasvovammoja saavien sotilaiden hoitamisessa

Viime vuonna armeija rahoitti yhdysvaltalaiset Dallas Wiensin kasvojensiirron.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.