Huumeet surmaavat yhä useammin

Huumekuolemat lisääntyivät viime vuonna yli viidenneksellä. Stakesin Päihdetilastollisen vuosikirjan mukaan viime vuonna huumeisiin kuoli 140 ihmistä eli 30 enemmän kuin edellisenä vuonna. Huumekuolemista 46 oli heroiinimyrkytyksiä, jotka ovat kolminkertaistuneet kahden viime vuoden aikana.

huumegrafiikka

Viime vuoden HIV-tartunnoista joka toinen aiheutui piikkihuumeiden käytöstä. Päihdehuollon erityispalveluja käyttäneistä huumeasiakkaista jo neljännes hakeutui hoitoon opiaattien käytön vuoksi. Useimmiten hoitoon hakeutumisen syynä oli kuitenkin edelleen amfetamiinin tai muiden stimulanttien käyttö. Sairaaloissa kirjattiin viime vuonna kaikkiaan 8 200 huumeiden käyttäjien hoitojaksoa. Huumeiden vuoksi hoitoon hakeutuneet olivat entistä nuorempia ja heillä oli runsaasti muita ongelmia ja syrjäytymisriskejä, kuten työttömyyttä ja asunnottomuutta.

Viime vuosina perustetut uudet huumeiden käyttäjien hoitoon erikoistuneet kuntoutuspaikat ja nuorten avohoitopaikat ovat tilastojen mukaan onnistuneet tavoittamaan hyvin nuoria huumeiden käyttäjiä. Alkoholi on kuitenkin edelleen eniten terveyshaittoja aiheuttava päihde. Yli 90 prosenttia kaikista sosiaali- ja terveydenhuollon päihdekäynneistä liittyi alkoholiin. Lääkkeiden väärinkäyttö oli syynä 23 prosenttiin ja laittomat huumeet 15 prosenttiin päihdekäynneistä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.