Mainos

Huumeidenkäyttökin voi riistäytyä käsistä lomalla

Lomien päättyminen lisää huumeidenkäyttäjien hoidontarvetta, kertoo A-klinikkasäätiö.

Kesän jälkeen hoitoa hakee huumeidenkäyttäjiä, jotka normaalisti töissä käydessään ovat pystyneet kontrolloimaan käyttöään.

Lomalla arjen rytmin puuttuminen saattaa kuitenkin tehdä käytön hallitsemattomaksi.

Suurin kesän jälkeistä päihdehoitoa tarvitseva ryhmä ovat kuitenkin alkoholinkäyttäjät, jotka eivät saa lopetettua juomista.

A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Pekka Heinälä pelkää, että lomien jälkeen hoitoihin hakeutuu aiempaa huonokuntoisempia asiakkaita.

A-klinikoita on jouduttu sulkemaan kesäksi entistä useammilla paikkakunnilla, koska kunnat ovat halunneet säästää.

- Osalla juomiskausi pitkittyy, ja hoitoon tullaan vasta elokuussa todella huonokuntoisena. Osa varmasti ajautuu päivystyspoliklinikalle, ja veronmaksajat maksavat sitten kalliimman laskun, Heinälä sanoo.

Heinälä kehottaa tarkkailemaan kesän aikana omaa juomistaan esimerkiksi kirjaamalla ylös juotujen alkoholiannosten määrän.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.