Hypo pelkää työmarkkinatilanteen tulehtumista – riski taloudelle

Suomen talouden suurin sisäinen riski liittyy tulehtuneeseen työmarkkinatilanteeseen, arvioi luottolaitos Hypo.

Keskeiset ulkoiset riskit liittyvät tänä vuonna Kiinan talouden vakauteen, Lähi-idän konfliktien syvenemiseen ja rahapolitiikan riittävään mitoitukseen talousshokkien iskiessä.

Hypo katsoo, että sääntelyn purkaminen, kilpailun lisääminen ja työmarkkinoiden uudistaminen voivat lisätä talouskasvua. Uhkana kuitenkin on, että lainsäädännöllä läpivietävät työelämän kiristystoimet ajavat työmarkkinajärjestöt ja hallituksen sekasortoiseen tilaan.

Hypon mukaan kuluvana vuonna Suomen talous lähtee noin prosentin nousuun. Syynä hienoiselle nousulle on Venäjän taantuman helpottaminen ja Ruotsiin kasvanut vienti. Talous elpyy myös investointien ansiosta.   

Suomen kasvusta vastaavat kuluvana vuonna 10 kaupunkia. Taloutta vetävät nousuun Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Lahti, Jyväskylä, Kuopio, Seinäjoki, Vaasa ja Hämeenlinna seutukuntineen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.