Hyssälä: Sosiaaliturvaan iso remontti

Ministeri Hyssälän mukaan perusturva on tähän asti jäänyt jälkeen ansiosidonnaisista etuuksista.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän (kesk.) mukaan sosiaaliturvaa on uudistettava perusteellisesti. Hyssälä sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa, että kansalaisille olisi taattava järjestelmä, joka antaa riittävän perusturvan kaikissa elämäntilanteissa.

- Perusturva on tähän asti jäänyt jälkeen ansiosidonnaisista etuuksista. Nyt on pöyhittävä myös työttömyysturvaa, joka on ollut tähän asti pyhä asia, Hyssälä vaatii.

Myös työttömyysturvaa tulisi Hyssälän mukaan uudistaa eikä työttömyysturvajärjestelmä saisi olla este työn vastaanottamiselle.

Sosiaaliturvan uudistamista pohditaan Markku Lehdon johtamassa komiteassa. Uudistuksen ensimmäiset esitykset tuodaan eduskuntaan vuoden 2008 syksyllä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.