Mainos

Hyviä uutisia pääsiäisen paluuliikenteeseen

Sää suosii pääsiäisen paluuliikennettä. Suuressa osassa maata paistaa aurinko ainakin maanantain alkajaisiksi.

– Sää on melko kylmää, yöllä pakkasta on reilusti. Mutta aamun aikana lämpötila kohoaa nopeasti plussan puolelle, kertoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Mitään runsaita lumisateita ei päivän aikana ole odotettavissa.

– Pilvisyys lisääntyy maan etelä- sekä itäosissa ja lumikuuroja voi esiintyä etenkin etelärannikolla ja Itä-Suomessa. Mutta kyse on lähinnä paikallisista heikoista sadekuuroista.

Koska sää on pääasiassa kuivaa, ei teiden pitäisi myöskään olla erityisen liukkaita. Lähinnä Jokela kehottaakin pääsiäisen paluumatkailijoita varautumaan ajokeliin yhdellä tapaa.

– Auringonpaisteen vuoksi aurinkolasit ovat varmaan tarpeen.

Pääsiäisliikenteessä ajetaan vielä talvirajoituksilla. Liikenneviraston mukaan talviajan alennettuja nopeusrajoituksia aletaan poistaa pääsiäisen jälkeen porrastetusti etelästä ja rannikolta alkaen.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.