Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus vaaliteemaksi

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra) haluaa nostaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden ensi kevään eduskuntavaalien keskeiseksi teemaksi.

Sitran mielestä kansalaisilla on oikeus kuulla puolueiden linjaukset hyvinvointivaltiosta ja tehdä niiden perusteella omat valintansa. Sitra haluaa saada puolueet syksyllä julkiseen keskusteluun hyvinvointitilan tilasta ja tulevaisuudesta. Samalla on aikomus saada yhteiskunnan kehittämiskohteet esille tulevaa hallitusohjelmaa varten.

Sitra on laatimassa keskustelun pohjaksi laajaa selvitystä hyvinvointivaltioon kohdistuvista keskeisistä haasteista. Samalla hahmotellaan haasteisiin liittyviä poliittisia vaihtoehtoja. Tutkimusjohtaja Antti Hautamäen mukaan kyseessä on iskevä raportti hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen avainkysymyksistä ja vaihtoehdoista. Sen avulla on tarkoitus edistää hyvinvointivaltiota käsittelevää kansallista keskustelua.

Selvitys perustuu teemapalaverien ja asiantuntijoiden aivoriihien aineistoon. Selvityksen kirjoittavat tutkijat Anu Kantola Helsingin yliopistosta ja Mikko Kautto Stakesista. Selvitys julkaistaan lokakuussa. Hankkeen taustalla ovat viime vuosien muutokset. Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa on rakennettu sotien jälkeen ja etenkin1960-luvulta. Viime vuosikymmenellä maa joutui kuitenkin lamaan, ja sen aikana hyvinvointivaltion palveluja ja rakenteita alettiin sekä arvostella että myös osittain purkaa. Monet tutkimukset ovat paljastaneet kansalaiset tukevat hyvinvointivaltiota ja sen palveluja. Erityisen tärkeinä pidetään terveydenhoitoa ja koulutusta.

Raha ei riitä loputtomiin

Hyvinvointiyhteiskunta ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Siihen kohdistuu useita menopaineita. Tulopuolella taas keskeinen sanoma on, että rahaa ei ole jaettavissa loputtomiin. Kyse on ennemminkin siitä, että jaossa oleva raha käytetään oikein.

Selviä menopaineita ovat mm. ihmisten ikääntyminen, terveydenhuollon vaatimukset, sosiaalitoimen paineet, koulutus ja monikulttuurisuus. Myös perusrakenteet vaativat panostusta, ja viime syksyn jälkeen turvallisuuskysymykset ovat nousseet aivan uudelle tasolle.

Tulopuolella selvä rajoittava tekijä on, että verotusta ei voi kiristää. Samaten esimerkiksi harmonisointi eri aloilla - esimerkiksi alkoholinmyynnissä - merkitsee tuntuvaa tulojen laskua valtiolle.

Kantola ja Kautto ovat jo alustavasti hahmotelleet, mitkä asiat ovat selvityksen pääteemoja. Yksi keskeinen tekijä on, että globalisoituvassa maailmassa kansallisvaltion asema muuttuu. Näkyviä ongelmia ovat myös ikääntyminen, aluekehitys, sosiaalinen eriytyminen ja sosiaalipalvelujen tulevaisuus.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.