Iäkäs englantilainen turisti löytyi kunnossa Helsingistä

Kadonneeksi ilmoitettu iäkäs englantilainen turisti löytyi varhain tänä aamuna hyvässä kunnossa, kertoo poliisi. 84-vuotias mies katosi eilen iltapäivällä Porvoon keskustassa.

Mies löytyi yleisöhavainnon avulla Helsingistä hieman ennen aamuviittä. Miehen kuvaa oli levitetty muun muassa hotelleihin, takseihin ja busseihin.

Ennen katoamistaan mies oli ollut päiväretkellä Porvoossa. Häntä oli odotettu matkanjärjestäjän bussiin, mutta mies ei ollut palannut retkeltään. Hänet Suomeen tuonut laiva ehti lähteä paluumatkalle.

Poliisin mukaan mies oli aamulla lähiomaisensa seurassa. Selitys katoamiselle ei ollut poliisilla tiedossa.

Miehen etsinnöissä poliisia auttoivat vapaaehtoinen pelastuspalvelu ja rajavartiolaitos.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.