Iäkäs pariskunta kuoli vakavassa onnettomuudessa

Neljän auton kolari Kanta-Hämeessä Hattulassa vaati kahden ihmisen hengen tänään.

Iltapäivällä Pälkäneentiellä sattunut onnettomuus sai alkunsa, kun rekka törmäsi vasemmalle kääntymässä olleen henkilöauton perään. Ajoneuvot törmäsivät myös kahteen muuhun henkilöautoon.

Surmansa sai iäkäs pariskunta.

– Nainen oli noin 70-vuotias ja mies yli 80-vuotias. He olivat autossa, jonka perään rekka törmäsi, kertoi komisario Ilkka Iivari Kanta-Hämeen poliisista.

Kolme loukkaantui

Lisäksi rekan kuljettaja ja kahdessa muussa henkilöautossa olleet kuljettajat loukkaantuivat. Iivarin mukaan heillä ei ole hengenvaarallisia vammoja. Autoissa ei ollut muita ihmisiä.

Poliisin mukaan rekan kuljettaja ei ollut jostain syystä havainnut henkilöauton kuljettajan aikomusta kääntyä vasemmalle Pyhän Ristin tielle. Henkilöauto suistui törmäyksen voimasta vastaantulevien kaistalle ja törmäsi toisen henkilöauton keulaan. Molemmat henkilöautot romuttuivat kolarissa täysin.

Rekka puolestaan suistui pellolle tien vasemmalle puolelle ja sen perävaunu osui matkalla vastakkaisesta suunnasta tulleen henkilöauton kylkeen.

Iivarin mukaan poliisi tutkii onnettomuutta ainakin liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena, mutta rikosnimikkeet täsmentyvät vielä myöhemmin. Kolarin tutkii myös liikennevahinkolautakunta.

– Tutkijalautakunnan jäseniä oli jo nyt paikalla, Iivari kertoi illalla.

Tie poikki kolme tuntia

Neljän auton törmäys sattui Pälkäneentiellä, eli tiellä 57, Hattulan Pyhän Ristin kirkon tuntumassa kello kolmen aikaan. Tie onnettomuuspaikalla oli suljettu liikenteeltä lähes kolme tuntia. Paikalla oli käytössä kiertotie.

Tänä vuonna on sattunut useita ihmishenkiä vaatineita liikenneonnettomuuksia. Esimerkiksi toukokuussa Rovaniemellä kuoli neljä virolaista rakennusyrityksen työntekijää, kun pakettiauto ajautui vastaantulijoiden kaistalle ja törmäsi rekkaan. Juhannuksena kaksi nuorta kuoli mopoauton ja ambulanssin kolarissa Parkanossa. Heinäkuussa Virroilla kuoli kaksi ihmistä, kun ohittamaan lähtenyt auto törmäsi vastaan tulleeseen autoon.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tammi-kesäkuussa tieliikenneonnettomuuksissa kuoli 128 ihmistä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.