Identiteettivarkaudet halutaan rangaistavaksi

Hallitus esittää identiteettivarkauden lisäämistä lakiin. Lakiesityksen mukaan siitä voitaisiin tuomita, jos käyttää toisen henkilö- tai muita tunnistamistietoja erehdyttämistarkoituksessa.  

Teon on aiheutettava varkauden kohteelle taloudellista vahinkoa tai vähäistä suurempaa haittaa. Taloudellinen vahinko voi tarkoittaa esimerkiksi tilanteen selvittelykuluja. Haittaa puolestaan voi syntyä esimerkiksi silloin, jos sosiaaliseen mediaan on luotu valeprofiili ja asian oikaiseminen vaatii paljon vaivaa.  

Säädös kattaisi muun muassa valeprofiilitapauksissa sellaisia tilanteita, joissa esimerkiksi kunnianloukkauksen tai yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen tunnusmerkit eivät täyty.  

Identiteettivarkaus olisi asianomistajarikos, josta enimmäisrangaistus olisi sakkoa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.