Ihalainen etätyöstä: Luottamus on nyt koetuksella, mutta uudenlaisia työnteon muotoja tarvitaan

Huomenna perjantaina vietetään kansallista etätyöpäivää. Työterveyslaitoksen mukaan 14 prosenttia suomalaisista tekee säännöllisesti etätyötä.

- Oletin, että etätyö olisi yleistynyt meillä vielä nopeammin ja laajemmin kuin mitä on tapahtunut. Uskon kuitenkin sen kasvavan, arvioi työministeri Lauri Ihalainen (SDP) kansallisen etätyöpäivän tiedotustilaisuudessa.

Viime päivien yt-uutiset eivät ole ainakaan parantaneet etätyön edellytyksiä.

- Etätyö vaatii luottamusta ja luottamus on viime päivinä ollut työntekijän silmin tosi koetuksella. Ihmiset etäännytetään työstä kokonaan irtisanomisilla. Silti tämänkin jälkeen olisi hyvä kehittää etätyön kaltaisia uusia työnteon muotoja ja nostaa töyhteisössä keskustelua, voitaisiinko meillä tehdä toisin. Auttaisiko se ihmisten kiinnostusta työtä kohtaan ja muuta elämän selviytymistä kohtaan, kyseli Ihalainen.

Ylityö ei ole etätyötä

Suomi on jo joustavan työn kärkimaa Euroopassa. Jopa 45 prosenttia suomalaisista tekee osan työstään työpaikan ulkopuolella kuten asiakkaan tiloissa, kulkuvälineissä ja kotona.

- Pitää muistaa, ettei kaikki työ ole etätyötä, esimerkiksi ylityö ei ole etätyötä. Ylityö ja etätyö pitää tarkkaan erottaa toisistaan, muistutti Ihalainen.

Viime vuonna kansalliseen etätyöpäivään osallistui 200 yritystä tai organisaatiota ja 10 000 työntekijää. Huomenna lukujen toivotaan olevan paljon suurempia. Etätyössä on monia etuja: se esimerkiksi vähentää työmatkojen hiilidioksidipäästöjä sekä parantaa työntekijän mahdollisuuksia sovittaa yhteen työnteon ja perhe-elämän vaatimukset. Haittapuolena voi olla liika työnteko ja yksinäisyys, kun työyhteisön tuki puuttuu.

- Jokaisessa työpaikassa pitäisi keskustella siitä, voidaanko jotain tehdä etätyönä ja sopia etukäteen pelisäännöt, ettei tule ongelmia. Meillä ministeriössä esimerkiksi on 550 ihmistä ja 80 on etätyössä. Kiinnostusta olisi vieläkin enemmän, kertoo Ihalainen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.