Ihalainen: Hallituksen jarrutettava työantajien odotuksia

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) pitää häiritsevänä, miten itsevarmasti elinkeinoelämä odottaa hallitukselta mieluisia ratkaisuja ilman, että samalla katsottaisiin muidenkin etua.. Ihalainen haluaa, että hallitus jämäköityy suhteessa työnantajiin.

Ihalainen ehdotti SAK:n valtuustossa, että hallitus ja työmarkkinajärjestöt sopisivat syksyllä yhteisestä työllisyys- ja koulutuspaketista. Samalla arvioitaisiin veronkevennysten kohdentamista ja yhteensovittamista seuraavan palkkaratkaisun kanssa.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) on ilmoittanut kutsuvansa järjestöt keskusteluihin alkusyksystä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.