Ihalainen: Irtisanomiskynnyksen oltava poikkeuksellisen korkea

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) varoittaa työnantajia lankeamasta nykyisessä talouden epävarmuudessa irtisanomishysteriaan.

-Tulosopimuksen hengen mukaista olisi pitää yritysten irtisanomis- ja lomautuskynnys nyt poikkeuksellisen korkeana. Nyt on elinkeinoelämän vuoro vastata maltilliseen palkkapolitiikkaan, Ihalainen totesi SAK:n työmarkkinaseminaarissa Siuntiossa tänään.

Ihalainen rauhoitteli myös keskustelua tulosopimuksen jatkosta, jota mm pääministeri Paavo Lipponen (sd.) viritteli loppukesästä. Ihalaisen mukaan mm. työllisyysnäkökulma ja talouden epävarmuudet puoltaisivat tulopolitiikan jatkamista, mutta toinen asia on, onko sille mm. lääkärilakon jälkeen edellytyksiä. Ihalainen muistutti, että nykyiseen tulosopimukseen on joka tapauksessa kirjattu ensi vuodelle kaksikin tarkastelupistettä, toinen huhti-toukokuulle, toinen elokuulle budjettiriihen tietämiin.

"Ei hurlumhei-meininkiä työmarkkinoilla!

Lääkäreiden tekemän sopimuksen tasolla yhteisiä ratkaisuja ei Ihalaisen mukaan joka tapauksessa ole tehtävissä, vaan "odotusarvot" on saatava tippumaan alemmas ja unohdettava päättyneen lakon kaltainen itsekäs työmarkkinapolitiikka. Selvää on, että kyse ei ole vain kuntasektorin sisäisestä asiasta.

-En halua olla todistamassa hurlumhei-meininkiä työmarkkinoilla, hän varoitti.

Kuntasektorilla odotetaan syksyn mittaan tuloksia ns. Kunpas-selvityksestä, missä on verrattu kunta-alan palkkoja yksityissektorin palkkoihin. Ihalainen epäili, että listan kärjessä saattavat yhtä hyvin olla muut kuin lääkärit.

-Lääkärisopimus ei edes ratkaissut terveydenhuollon perusongelmia. mm. resurssi- ja jaksamisongelmat jäävät elämään. Mm. Kunta-alan ammattiliitossa pelätään, tehtiinkö lääkäreiden sopu muun henkilöstön kustannuksella, Ihalainen huomautti.

Tiukka ei lisäportaille

Ihalainen toisti myös aiemman esityksensä, että työttömyys- ja eläketurvasta nivottaisiin syksyllä yksi paketti. Samalla haettaisiin yhteinen periaatteellinen kanta eläkepolitiikan isoihin linjoihin, vaikka käytännön ratkaisut eivät tänä syksynä vielä syntyisikään.

SAK:n johtajan mukaan paketilla osoitettaisiin, että palkkapolitiikan ja sosiaalipolitiikan merkittäviä kysymyksiä kyetään hoitamaan kolmikantaisesti.

-Jos tässä ei nyt onnistuta, poliittiset päättäjät joutunevat joka tapauksessa tekemään joitakin ratkaisuja, Ihalainen muistutti.

SAK torjuu ajatukset rakentaa työttömyysturvaan lisää portaita.

-Nyt jo olevalla portaalla eli siirtymällä ansioturvasta perusturvalle ei ole ollut semmoisia vaikutuksia kuin mitä uusia portaita esittäneet tavoittelevat, Ihalainen muistutti.

Ansiosidonnainen päiväraha on keskimäärin 4 700 markkaa ja työmarkkinatuki 2 600 markkaa kuukaudessa, Ihalainen mittasi portaan kokoa.

Ihalainen myös vetosi uudelleen hallitukseen, että se harkitsisi vielä merenkulun tukipaketin kokoa. Nykyisellään se saattaa olla riittämätön pitämään laivoja Suomen lipun alla.

Soneran uusi johto taas sai toiveen siitä, että aloitetuissa yt-neuvotteluissa ei olisi kyse vain irtisanomisista ja lomautuksista, vaan apua haettaisiin esimerkiksi laajasta koulutuspaketista. Ihalaisen mukaan valtio-omistaja taas ei voi tyytyä yhtiössä vain etäisseurantaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.