Ihalainen kaipaa suurempia liittoja

Nykyinen liittorakenne ei Ihalaisen mielestä vastaa verkottuneen talouden rakenteita.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) haluaisi ulottaa keskusjärjestössä meneillään olevat liittojen yhdistymiset myös teollisuuteen ja kuljetukseen. Nykyinen liittorakenne ei hänen mielestään vastaa verkottuneen talouden rakenteita.

Ihalaisen mukaan ay-liikkeeseen tarvitaan suurempia liittokokonaisuuksia ja myös suurempia työttömyyskassoja. Ihalainen huomauttaa Uutispäivä Demarin haastattelussa, että Elinkeinoelämän keskusliitto visioi vähentävänsä työnantajaliittojen määrän 42:sta jopa 15:een. Pohjana ei enää ole käytettävä raaka-aine, vaan alan koko logistinen ketju.

Ay-liikkeen on Ihalaisen mielestä seurattava kehitystä ja rakennettava oma strategiansa, jolla vastataan tulevaisuuden haasteisiin. Hän kiittelee SAK:ssa jo tehtyjä ratkaisuja, kuten Palvelualojen ammattiliitto Pamia ja pian syntyvää Julkis- ja hyvinvointipalvelujen liitto JHL:ää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.