Iisalmen Sanomat: HS:n ex-päätoimittaja toivoo Yle-yhteistyötä

Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen patistaa sanomalehtiä yhteistyöhön Yleisradion kanssa, kertoo Iisalmen Sanomat. Yhteistyö olisi Pentikäisen mielestä tarpeen sanomalehtien talousahdingon vuoksi.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläisen mukaan yhteistyö Yleisradion ja sanomalehtien välillä tarkoittaisi käytännössä sitä, että Yle vastaisi koko maan ympärivuorokautisesta uutisoinnista ja korvaisi näin STT:n.

Yle kuitenkin haluaa, että Suomessa säilyy kaksi vahvaa perusuutistoimijaa, lehti kirjoittaa.

Pentikäisen mukaan Yle-yhteistyöllä voitaisiin taata laaja ja alueellisesti kattava mediakenttä.

Entinen päätoimittaja ehdottaa haastattelussa, että Yle-verolla kerättyjä varoja voitaisiin käyttää myös sanomalehtien tekemiseen.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.