Iitti vaihtaa Kymenlaakson Päijät-Hämeeseen

Iitin kunta siirtyy Päijät-Hämeen maakuntaan vuonna 2013.

Kunnanvaltuusto päätti asiasta tänään äänin 23-4. Vastaan äänestivät kaksi kokoomuksen ja kaksi sitoutumattomien edustajaa. Vaihdon puolella olivat sosiaalidemokraatit, keskusta ja vasemmistoliitto.

Valtuuston puheenjohtaja Esa Lehtinen (sd.) sanoi kokouksen jälkeen, että Päijät-Häme on luontainen suunta kunnalle.

– Meidät pakkoliitettiin vuonna 1948 Kymenlaaksoon, kun sitä ennen kuuluimme Uudenmaan lääniin. Kymenlaakson taantuvassa maakunnassa edunvalvontamme on ollut huonoa.

Päijät-Hämeen alueella käy nykyään töissä yli 400 kuntalaista, ja maakunnan sosiaali- ja terveysyhtymä toimittaa iittiläisille sosiaali- ja perusterveydenhuoltopalvelut.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.