Ikääntyviä patistetaan ottamaan yksityisiä vakuutuksia: "Puolella miljoonalla eläkeläisellä varaa"

Eläkeläisten pitää käyttää yhä suurempi osuus omaa varallisuuttaan käyttämiensä hyvinvointipalvelujen rahoittamiseksi, vaatii Finanssialan Keskusliitto.

Johtaja Timo Silvola kannustaa ikäihmisiä ottamaan rohkeasti yksityisiä vakuutuksia, kun oma toimintakyvyn heikentyminen sitä vaatii.

Silvolan mukaan Suomessa jopa puolella miljoonaa eläkeläisellä olisi varaa ottaa yksityinen hyvinvointi- tai hoivavakuutus.

Finanssialan keskusliitossa vaaditaan lainsäädäntöön muutosta, joka mahdollistaa eläkeläisille vapaaehtoisen - kerralla maksettavan elinikäisen lisäeläkevakuutuksen. Tämä tarjoaisi tietyn määrän rahaa kuukausittain elämän loppuun saakka, ilman että sitä on säästetty etukäteen.

Hoivavakuutuksella sen sijaan taataan tasokkaampaa hoivaa.

–Vakuutus sitten korvaa sen kunnan tarjoaman tason ja sen itse halutun tason välisen erotuksen, Silvola toteaa.

Finanssiala uskoo ikäihmisten hyvinvointivakuutusten olevan osaratkaisu valtiontalouden kestävyysvajeen korjaamiseksi.

Kumpaakaan esitetyistä vakuutuksista ei ole vielä markkinoilla lainsäädäntösyistä, mutta vakuutusyhtiöillä on selkeä tahtotila niiden myymiseen.

Ministerit Jutta Urpilainen ja Paula Risikko eivät ehtineet kommentoida päivän vakuutusehdotusta MTV Uutisille. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.