IL: Koululainen pahoinpideltiin välitunnilla – vamma vei sairaalaan

Kiusaajat pahoinpitelivät 8-vuotiaan pojan välitunnilla niin, että tämä joutui viettämään yön sairaalassa, kertoo Iltalehti.

Iltalehden mukaan kaksi 10–12 vuotiasta poikaa pahoinpiteli 8-vuotiaan välitunnilla. Välikohtauksen aikana toinen pojista kamppasi 8-vuotiaan ja tämä löi päänsä.

Kotona poika alkoi oksennella ja hänen verenpaineensa laski nopeasti. Vanhemmat veivät hänet terveyskeskukseen, josta poika lähetettiin Oyksiin.

Kävi ilmi, että poika oli saanut aivotärähdyksen. Hän joutui viettämään yön sairaalassa tarkkailussa.

Lapsen vanhemmat vetoavat muihin vanhempiin, jotta koulukiusaukseen puututtaisiin.

– Opettajat eivät pysty enää puuttumaan, kun ei voida muuta kuin sanoa, että älä viitsi enää, lapsen isä toteaa Iltalehdelle. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.