IL: Yle mokasi - Norjalle irvailtiin surupäivänä

Ylen ruotsinkielinen FST5-tv-kanava esitti sunnuntaina vahingossa norjalaisia ivaavan sketsiohjelman, samaan aikaan kun maa vietti surupäivää perjantaisten veritekojen jälkeen, kertoo Iltalehti. Myös Suomessa järjestettiin sunnuntaina suruliputus Norjan tapahtumien vuoksi.

Iltalehti kertoo, että kanavalla esitettiin uusintana Andre Wickströmin isännöimä Pikkukeskiviikko-jakso viime vuodelta. Ohjelmassa koomikko huuteli natsitervehdyksiä kansallisena juhlapäivänä ja lauleskeli natsiviittauksia sisältäviä lauluja.

Yleltä pahoitellaan ohjelman esitysaikaa. Ylen mukaan kyseessä on vahinko, ja ohjelma olisi pitänyt jättää esittämättä kyseisenä ajankohtana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.