Ilmailualan lakko haittaisi tuhansien matkoja

Palvelualojen työnantajat Palta arvioi, että ilmailualan mahdolliset työtaistelutoimet haittaisivat pahimmillaan tuhansien matkustajien matkoja.

Paltan mukaan matkatavaroiden toimitukset saattaisivat viivästyä, lennot myöhästellä tai pahimmillaan peruuntua.   

Finavia ja ammattiliitot sovittelevat valtakunnansovittelijan johdolla työriitaa, joka koskee sekä maahuolinta- että matkustamopalveluja.

Ammattiliitot ovat uhanneet työnseisauksella huomenna ja ylihuomenna. Ilmailualan Unioni on varoittanut lakosta myös 28. ja 29. huhtikuuta.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.