TV-Opas

Iloniemi: Arvojemme vaarantuminen ajankohtainen kysymys

Presidentti Sauli Niinistö mainitsi puheessaan valtiopäivien avajaisissa, että eurooppalainen arvoperusta ja järjestys on turvattava. 

Ministeri Jaakko Iloniemi toteaa MTV Uutisten netin erikoislähetyksessä, että arvojen vaarantuminen on ajankohtainen kysymys.

- Jos me vannomme sopimusten nimiin ja kuitenkin katsomme, että me emme voi niitä käytännössä noudattaa, niin silloin se on arvojen riskeeraamista.

Iloniemen mukaan nykytilanne vaarantaa ennen kaikkea ihmisoikeuden kunnioittamista.

- Olemme sitoutuneet ajatukseen, jonka mukaan vainotuille ihmisille on annettava turva. Jos me sitten vainottujen kohdalla rupeamme tinkimään, kuten eräät maat Euroopassa ovat jo tehneet ilmoittamalla, että otamme vastaan vain kristittyjä tai jotakin muuta vastaavaa, niin silloin rikotaan arvoja. 

Iloniemen mukaan on viisasta pitää kiinni omista arvoistaan.

SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma on samaa mieltä Iloniemen kanssa. Heinäluoman mukaan myös turvapaikanhakijoille on selvitettävä, että arvoistamme ei voida tinkiä.

-On tärkeätä, että kun osa turvapaikanhakijoista saa pakolaisaseman, niin kyllä heille täytyy sanoa, että meidän arvomme ovat voimassa: mm. tasa-arvo, naisten hyvä kohtelu ja demokratia, kommentoi Heinäluoma. 

Heinäluoman mielestä suomalaiset arvot ovat niin vahvat, että ne kestävät vallitsevan tilanteenkin.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.