Ilouutinen: Sää jatkuu lämpimänä

Korkeapaineen väistyessä Suomesta sää muuttuu epävakaisemmaksi.

Etelänpuoleiset tuulet alkavat voimistua ja maanantaina Itä-Suomessa tulee jokunen sadekuuro. Muualla maassa on enimmäkseen poutaista ja laajalti myös aurinkoista. Lämpötila on päivällä yleisesti 15 ja 20 asteen välillä. Loppuviikolla myös yöt lämpenevät.

– Vaikka sää on hieman viilenemässä, ollaan edelleen selvästi ajankohdan pitkäaikaisten keskiarvojen yläpuolella, toteaa MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Tiistai on melko lailla maanantain kaltainen, laajalti aurinkoinen ja poutainen. Lämpötila on maanantain lukemissa. Tiistai-iltana lounaasta saapuu sadealue, joka siirtyy keskiviikoksi maan itäosaan ja Oulun korkeudelle.

– Sateet heikkenevät liikkuessaan Suomen yli kohti koillista ja muuttuvat kuuroluonteisiksi. Lämpötila laskee sateessa lähelle 10 astetta, mutta etelän poutaisilla alueilla ollaan edelleen 15 ja 20 asteen välillä, Lapissa on hieman viileämpää, ennustaa Salojärvi.

Torstai on jälleen poutainen päivä ja lämpötilat pysyttelevät enimmäkseen alkuviikon lukemissa päivisin. Viikonloppu näyttää epävakaiselta ja lämpötilat ovat laskussa, mutta edelleenkin on tavanomaista lämpimämpää Lappia myöden.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.