Iltaoluet veivät Lufthansan lentäjiltä lupakirjat

Matkustajakoneen ohjaamossa juovuksissa olleille Lufthansan lentäjille luettiin syytteet Vantaan käräjäoikeudessa tänään. Miehet kärähtivät Helsinki-Vantaan lentoasemalla joulun alla. Frankfurtin reittikoneen kapteenilta mitattiin 0,61 promillea ja perämieheltä 0,34 promillea alkoholia veressä.

Saksalaiset miehet itse eivät saapuneet oikeuden eteen Suomeen. Rangaistusvaatimukset ovat kuitenkin sen verran lievät, että tuomio voidaan antaa, vaikka syytetyt eivät ole läsnä. Kihlakunnansyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen vaatii vuonna 1966 syntyneelle kapteenille enintään kolmen kuukauden vankeusrangaistusta ilmaliikennejuopumuksesta, koska hänen promillemääränsä ylitti 0,5:n rajan. Vuonna 1976 syntyneelle perämiehelle syyttäjä vaatii tuntuvia sakkoja huumaavan aineen käyttämisestä ilmailussa. Miehiä oikeudessa edustanut asianajaja Juha Väyrynen myönsi miesten humalan, mutta kiisti ilmaliikennejuopumuksen. Hänen mukaansa koneella ei ollut tarkoitus lähteä liikkeelle, sillä siinä oli ilmennyt tekninen vika ja se oli tyhjennetty matkustajista.

Työsuhteet purettiin

Miehille on koitunut törttöilystään kovat seuraamukset jo ennen oikeudenkäyntiä. Heidän työsuhteensa Lufthansaan on purettu ja he ovat menettäneet lentolupakirjansa. Saadakseen ne takaisin he joutuvat läpikäymään ankaran seulan. -Jotta heillä olisi edes mahdollisuus saada luvat takaisin Saksassa, he joutuvat viettämään kaksi kuukautta suljetussa hoitolaitoksessa, josta ei saa poistua ja jossa ei saa käyttää matkapuhelinta, Väyrynen kuvaili.

Väyrysen mukaan humalatilan syynä olivat edellisenä iltana nautitut oluet. Alkoholin tuoksun havaitsi ensimmäisenä SAS:n virkailija, joka ilmoitti havainnostaan oikeudessa todistajana kuullulle lentokonemekaanikolle. Mekaanikon mukaan SAS:n virkailija kertoi kapteenin myös uhonneen "pitävänsä huolen siitä, että kone ei lähde aikataulussa". Teknistä vikaa tarkistamaan mennyt mekaanikko sanoi lentäjien esitelleen hänelle sähkövikaa suunnistuslaitteessa.

-Laite on sellainen, että jos sille antaa kaksi kertaa väärät koordinaatit, se antaa vastaavan vikakoodin kuin tässä tapauksessa. Kolmatta kertaa koordinaatteja ei voi enää syöttää, mekaanikko selvitti. Vantaan käräjäoikeus antaa tuomionsa kahden viikon kuluttua.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.