Imatralaislaite on ainoa maailmassa – ja saattaa mullistaa koko rakennusteollisuuden

Tulevaisuudessa asuntorakentaminen tehostuu merkittävästi, kun elementtien tai jopa kokonaisten rakennusten 3D-tulostamisesta tulee arkipäivää, povaavat asiantuntijat.

Aalto-yliopiston tulevaisuuden tuotantotekniikan professori Jouni Partanen ja tutkimuspäällikkö Jukka Tuomi uskovat, että ainakin seinäelementtien tulostamisesta tulee kaupallisesti järkevää.

– Aikataulusta on mahdotonta sanoa mitään. 3D-printtauksessa uusien tuotteiden kehittäminen vie vuosia, Partanen sanoo.

Yksi mahdollinen askel kehityskulussa otettiin tiistaina, kun imatralainen Fimatec Finnish Intelligent Module Apartments julkisti prototyyppinsä kokonaista seinää valmistavasta 3D-tulostimesta. 

Yhtiön mukaan kyseessä on ainoa laite maailmassa, joka tekee samanaikaisesti ulko- ja sisäseinää, eristettä ja raudoitusta. Laitteen jatkokehityksessä ovat mukana Lujabetoni ja Konecranes. 

– Lähdemme siitä, että ensi vuoden loppupuolella meillä on teolliseen tuotantoon soveltuva laite, Fimatecin toimitusjohtaja Arto Koivuharju sanoo. 

Yksi yrityksen neuvonantajista on tulevaisuudentutkija Risto Linturi. Hän kertoo, että prototyyppi sijoittuu 3D-tulostimen ja robotiikan välimaastoon. 

– Se asentaa raudoitusta elementtiin samalla kun se pursottaa betonia ja eristettä, Linturi selittää. 

Muottia ei tarvita

Linturi ja Koivuharju ovat vakuuttuneita, että tekniikalla voidaan valmistaa suomalaisten rakennusmääräysten mukaisia seinäelementtejä. 

Heidän mukaansa yrityksen patentoima teknologia tekee elementtien tekemisen edullisemmaksi, koska niille ei tarvitse valmistaa erikseen muottia. Lujabetonin toimitusjohtaja Mikko Isotalo odottaakin tekniikasta ennen kaikkea tuotannon tehostumista. 

– 3D-tulostamiseen liittyy paljon hypeä ja ajatusta siitä, että se olisi mullistus maailman rakenteissa. Itse näkisin, että tässä tapauksessa se on ennen kaikkea mielenkiintoinen tuotantoteknologinen ratkaisu, Isotalo sanoo. 

Linturi visioi, että tulevaisuudessa taloja voidaan rakentaa tulostamalla rakennuspaikalla, jolloin säästöt olisivat vielä suurempia. Isotalo on skeptisempi. 

– Rakennuksissa mittakaava on niin suuri, että siihen on vaikea uskoa. Jos talon rakenteet pystytään 3D-tulostamaan, tulostamistyön siirtäminen työmaalle ei välttämättä edes toisi kovin suurta lisäarvoa, Isotalo sanoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.