Internetkysely: Muovipussit pitäisi poistaa käytöstä

Yli puolet MTV:n nettikyselyyn vastanneista haluaisi poistaa muovipussit käytöstä myös Suomessa.

Nettikyselyyn oli maanantain ja keskiviikon välillä tullut 3171 vastausta, joista 64 prosenttia haluaisi poistaa muovipussit käytöstä kokonaan.

- Kauppakassina voisi ihan yhtä hyvin käyttää kangaskassia, joka otetaan jo kotoa mukaan. Kaupassa punnittavat hedelmät ja vihanneksetkin voisi viedä kotiin ilman käärepakkauksia ja muovipusseja.Itsekin jätän sen hedelmäpussin kauppaan ja tuon esimerkiksi banaanit kotiin ilman minkäänlaista käärettä, perusteli yksi kyselyyn vastanneista.

Muovipussit ovat maailmalla kokonaan kiellettyjä muun muassa Bangladeshissa. Irlannissa ilmaisista muovipusseista maksetaan lisäveroa. Monissa maissa muovipussien käyttöä on rajoitettu niiden maksullisuudella.

Kreikka ilmoitti maanantaina pyrkivänsä eroon muovipusseista lopullisesti puolentoista kuukauden mittaisen kokeilun jälkeen.

Tästä pääset lukemaan vastausten perusteluja

Lue myös:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.