Irak-kysymys kiristää Lipposen ja Jäätteenmäen suhteita

SDP:n puheenjohtaja pääministeri Paavo Lipponen (sd.) on selkeästi tuohtunut keskustan puheenjohtajan Anneli Jäätteenmäen esittämistä näkemyksistä Lipposen Irak-kannanotoista. Lipponen kertasi tänään MTV3:n pääministeritentissä, että hän oli Washingtonissa ilmoittanut Suomen hallituksen periaatteellisesta valmiudesta osallistua YK-johtoiseen humanitaarisiin toimiin mahdollisen sodan jälkeen.

Jäätteenmäki sanoi taannoin julkisuudessa, että Lipponen oli Washingtonin-vierailullaan siunannut Irakin-sodan. Sittemmin Jäätteenmäki on kylläkin lieventänyt näkemystään.

Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta oli yhdessä tasavallan presidentin kanssa juuri matkan alla päättänyt vastata näin Yhdysvaltojen tiedusteluun. -Tästä minut pannaan tilille, kun minä kerron hallituksen päätöksestä. Että minä olisi siunannut sodan, sanoo opposition johtaja. Tämä on varsin tavatonta kielenkäyttöä tällaisissa asioissa, hän arvosteli.

Lipponen huomautti, että Euroopan unioni ja YK:n alajärjestöt valmistautuvat nyt siihen tilanteeseen, että sinne joudutaan menemään. Suomi on siis hänen mukaansa valmis periaatteessa valmis humanitaariseen toimintaan ja rauhanturvatoimintaan YK-johtoisesti.

Lipponen muistutti, että hallituksen päätöksestä tiedotettiin. Hän mainitsi, että päätöksestä kertoivat mm. STT ja Helsingin Sanomat, mutta asia ei mennyt perille. Hänen mielestään nämä ovat niin vakavia asioita, ettei niistä pidä lähteä menemään henkilöön.
Lipposella omia mahdollisuuksia

Haastattelussa yritettiin selvittää Lipposen näkemystä siitä, mitä tapahtuu, jos SDP jää vaaleissa toiselle sijalle. Suoraa vastausta hän ei antanut. Sen verran hän kuitenkin sanoi, että SDP:stä löytyisi varmasti ministereitä keskustajohtoiseen hallitukseen. Hänelle itselleen löytyi kuitenkin muita mahdollisuuksia.

-Ongelmahan on vähän siinä, että pitäisikö meidän lähteä keskustan kanssa kakkospuolueena hallitukseen lunastamaan niitä kaikkia mahdottomia lupauksia, joita keskusta on tehnyt, hän huomautti. Tuolloin keskusta voisi sanoa, että kyllähän me mutta kun nuo sosiaalidemokraatit.

Julkisuuteen on tullut kuva että Lipposella ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalla Mauri Pekkarisella olisi keskinäisiä ongelmia. Lipponen kuitenkin korosti, että Pekkarinen on hänen hyvä ystävänsä. Pekkarinenkaan ei ohjelmassa esitetyssä välihaastattelussa käsitellyt Lipposta kovin kielteisessä sävyssä.

(MTV3 - STT)

Katso myös Vesa Kallionpään juttu aiheesta
(Kymmenen uutiset 05.03.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.