Irtisanomisten riitauttaminen lisääntynyt palvelualoilla

Irtisanomisten riitauttaminen on lisääntynyt palvelualoilla, kertoo PAM:n puheenjohtaja Maj-Len Remahl. Myös henkinen väkivalta on kasvussa.

Irtisanomisten riitauttaminen ja henkinen väkivalta ovat kasvussa palvelualalla, vaikka samaan aikaan alan työllisyystilanne on parantunut, kertoo Palvelualojen ammattiliiton eli PAM:n puheenjohtaja Maj-Len Remahl.

Sanomalehti Karjalaisen haastatteleman Remahlin mukaan suurin osa riitautetuista irtisanomisista koskee järjestäytymättömiä työnantajia. -Järjestäytyneiden työnantajien yrityksissä ongelmia ei ole ollut aiempaa enempää, koska neuvotteluyhteys toimii, Remahl sanoo.

Yleisin syy riitauttamiseen on Remahlin mukaan väärin perustein tehty irtisanominen. Riitauttamistapauksia on puheenjohtajan mielestä lisännyt myös se, että työntekijät ovat ntistä rohkeampia taloudellisen tilanteen parannuttua. Niillä alueilla, joilla menee taloudellisesti parhaiten, riitauttamistilanteita on eniten.

Henkisestä väkivallasta Remahl toteaa, että sitä on aina ollut työpaikoilla. Remahlin mukaan aiemmin piilossa pysyneet tapaukset ovat kuitenkin viime aikoina nousseet esiin, kun väkivalta on noussut enemmän pinnalle julkisuudessa.

Palvelualojen ammattiliitto on maamme toiseksi suurin liitto, jossa on jäseniä runsaat 200 000. Liiton jäsenistä noin 80 % on naisia. Liiton jäsenten työpaikat ovat yksityisillä palvelualoilla. He työskentelevät mm. kaupoissa, ravintoloissa, hotelleissa ja kiinteistöalalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.