IS: Kansanedustajalle yli tuhannen euron ylinopeussakot

Kansanedustaja Matti Saarakkala (ps) kaahasi reilua ylinopeutta kolmostiellä Hämeenkyrössä maaliskuussa. Poliisi muistutti raskaasta kaasujalasta 1 026 euron sakoilla. Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat

Saarakkala ajoi 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella ylinopeutta 36 kilometriä tunnissa. Ilta-Sanomien mukaan kansanedustajalle kirjoitettiin 18 päiväsakkoa. Hyvien olosuhteiden vuoksi poliisi pudotti päiväsakkojen määrää kahdella 20:stä. Yhden päiväsakon summaksi tuli 57 euroa, joten yhteensä maksettavaa kertyi 1 026 euroa.

31-vuotias Saarakkala on perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja. Hän sai eduskuntavaaleissa Vaasan vaalipiirissa yli 8 500 ääntä.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.