IS: Ruotsalaisleipurin MM-pettymys näkyi kakussa

Ilta-Sanomat kertoo Ruotsissa asuvan suomalaisen tyrmistyksestä, kun hän haki leipurilta Suomen jääkiekkomestaruuden kunniaksi tilaamansa kakun.

Kakussa oli tarkoituksena olla Suomen ja Ruotsin liput sekä ottelun 6-1-murskalukemat. Vaan kuinkas kävikään. Kakusta löytyi kyllä kaksi lippua, mutta siniristilippu oli muuttunut valkoristilipuksi.

– Kyllä tämä on naurattanut. Joko leipuri on ollut niin kiukkuinen, että on tehnyt tahallaan lipun väärin tai sitten hän ei vain tiedä miltä se näyttää, kakun tilannut Erik Lindbohm naureskelee Ilta-Sanomissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.