IS: Sairaala eri linjoilla 16-vuotiaan kanssa: "Tyttö tahtoi itse lähteä"

16-vuotiaan tytön hoitoarviossa on toimittu oikein sanoo Tampereen yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Hannu Päivä Ilta-Sanomille.

16-vuotias tyttö oli lähtenyt rippileiriltä yöaikaan sairaalaan korkean kuumeen ja vatsakivun vuoksi. Sairaalassa tytölle kerrottiin, ettei umpilisäkkeen tulehdukselle voitu tehdä yöllä mitään. 

Tytön mukaan hoitajat olivat kehottaneet tyttöä tulemaan aamulla takaisin. Tyttö oli kokenut, että hänet lähetettiin keskellä yötä pois, vaikka hänellä ei ollut mukanaan kotiavaimia tai rahaa.

Aiemmin ylilääkäri Päivä kommentoi, että sairaala oli menetellyt väärin. Perusteellisemmassa tarkastelussa oli kuitenkin käynyt ilmi, että tytön hoitajan mukaan tapahtumien kulku poikkeaa aiemmin kerrotusta.

– Tytölle tehtiin hoidontarpeen arviointi. Kokenut hoitaja arvioi konsultoituaan päivystävää lääkäriä, ettei hoidon tarvetta ole ja tyttö informoi välittömästi läheisiään soittamalla heille, Päivä sanoo IS:n haastattelussa.

Lääkärin mukaan, toisin kuin aiemmin uutisoitiin, tytölle tarjottiin myös mahdollisuutta jäädä odottamaan vanhempiensa tuloa sairaalaan. Hän ei kuitenkaan halunnut jäädä moneksi tunneksi odottelemaan heitä.

– Hän itse toimi aktiivisesti kotiutumisensa puolesta, Päivä kertoo hoitajan selvityksen pohjalta.






Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.