Isät hakevat yhä herkemmin apua perheen ongelmiin

Isät hakevat aiempaa herkemmin apua perhe-elämän kriiseihin. Yli puolet apua hakevista isistä tarvitsee tukea vanhemmuuteen, parisuhdeongelmiin tai erotilanteisiin. Asia selviää kyselystä, jonka Ensi- ja turvakotien liitto teki sosiaalityön ammattilaisille.

Liiton mukaan ensikoteihin hakeutuvien miesten määrä on lähes kolminkertaistunut kymmenen viime vuoden aikana.

Tyypillinen syy hakea apua on äidin uupumus. Kun äidin tilanne helpottuu, isät haluavat ammattilaisten mukaan apua myös omaan vanhemmuuteensa.

Vastausten perusteella miehet jäävät usein perhe-elämän ongelmien kanssa yksin, koska heiltä puuttuu sosiaalinen verkosto. Ammattilaiset kokivatkin keskeisimmäksi tehtäväkseen miesten kuuntelemisen.

Isyystutkija Johanna Mykkäsen mukaan miehillä on kova tarve puhua isäksi tulemisen tunteista. Heillä ei kuitenkaan ole tarpeeksi tilaisuuksia kokemustensa jakamiseen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.