Mainos

Itä-Suomessa paljon tuulivahinkoja, Rovaniemi pimeni salamaniskusta

Ukkospuuskat ovat aiheuttaneet runsaasti tuulivahinkoja Pohjois-Savossa ja -Karjalassa.

Pohjois-Karjalan alueella ukkonen ja tuuli on aiheuttanut pelastuslaitokselle yhteensä 81 hälytystehtävää. 60 hälytystä on tullut siitä, kun tuuli on kaatanut puita teille, sähkölinjoille ja rakennusten päälle.  

Lieksassa pelastuslaitos sammutti illalla yhdessä rajavartioston kanssa maastopaloa rajavyöhykkeellä Ruunaan järven itäpuolella. Pelastuslaitoksen mukaan sammutustyöt jatkuvat myöhään yöhön.  

Pääsääntöisesti pelastuslaitoksen hälytystehtävät ovat sijoittuneet Pohjois-Karjalassa maakunnan pohjois- ja keskiosiin.

Sähköt pos tuhansilta

Pohjois-Karjalan Sähkön vaikutuspiirissä sähköt olivat yöllä yhden aikaan poissa käytöstä noin 3000 asiakkaalla.  

Pohjois-Savon maakunnassa oli iltakahdeksaan mennessä tullut yhteensä 42 tehtävää ukkosmyrskyjen vuoksi.

Savon Voiman asiakkaista sähköttä oli puolenyön jälkeen noin 4000 asiakasta, kun pahimmillaan sähköt olivat poikki 15 000 asiakkaalta.  

Elenian ja Carunan asiakkaista lähes kaikkien sähköt on saatu palautettua. Ongelmat koskevat enää vain muutamia kymmeniä asiakkaita.  

Maastopaloja on Pohjois-Savossa ollut kolme, rakennuspaloja kaksi ja salaman aiheuttamia vahinkoja oli kello kahdeksaan mennessä ollut neljä.  

Kiireisimmät alueet ovat olleet Ylä- ja Koillis-Savossa. Pohjois-Savon pelastuslaitos varoittaa maakunnan asukkaita varautumaan sähkökatkoihin ja myrskyjen aiheuttamin vahinkoihin myös tänään.

Ukkonen pimensi Rovaniemen 

Rovaniemellä ukkonen katkaisi illalla sähköt koko kaupungista salamaniskun takia, kertoo Rovaniemen Energian käyttöpäällikkö Arvo Torkkola. Sähköt katkesivat kaikilta 35 000 asiakkaalta, kun sähköyhtiön syöttävä katkaisija laukesi salamaniskusta.  

Sähköt olivat poikki vajaan tunnin alkaen vähän yli kello kahdeksasta lähtien illalla. Myös muilla sähköyhtiöllä oli vaikeuksia sähkönjakelun kanssa alueella.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.