Itä-Suomessa tänään lämpimintä - tältä näyttää lakkiaispäivän sää

Sadealue levittäytyy tänään maahan Länsi-Suomesta. Lauantai on laajalti aurinkoinen.

– Perjantain saderintama on kapea nauha. Iltapäivään mennessä saderintama on liikkunut sisämaan puolelle, sateeseen liittyy ukkoskuuroja. Pääkaupunkiseudulla sateet tulevat iltapäivällä. Sadealue on hyvin kapea, joten kovin montaa tuntia yhdellä paikkakunnalla ei sada, MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen kertoo.

Perjantaina iltapäivällä Pohjois-Suomessa on paikoin aurinkoista. Lämpötila vaihtelee viidentoista asteen molemmin puolin. Itä-Suomessa päivä on hyvin eilisen kaltainen eli enimmäkseen aurinkoinen. Ylimmillään käydään parinkymmenen asteen vaiheilla.

Lauantai on suuressa osassa maata aurinkoinen.

– Lämpötilat ovat ylimmillään parissakymmenessä asteessa, muualla ollaan viidentoista asteen vaiheilla, mutta pohjoisessa on vähän viileämpää. Vaasassa ja Oulussa voi tulla muutama sadekuuro, samoin Lapissa sadekuurot ovat mahdollisia.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.