Itälä: EU:n linja terrorismiin oikea

Kokoomuksen puheenjohtaja, sisäministeri Ville Itälä arvostelee ulkoministeri Erkki Tuomiojaa, jonka mukaan Suomi olisi joutunut taipumaan EU:n yhteisiin kantoihin suurten Nato-maiden painostuksesta.

EU:n viimeviikkoinen huippukokous antoi tukensa Yhdysvaltain tuleville vastaiskuille ja lupauksen osallistua niihin "kukin kykyjensä mukaan". Itälä tukee täysin EU:n terrorismilinjauksia.

Yhdysvaltojen terrori-iskut ja niihin vastaaminen ovat sitoneet Suomen yhä tiukemmin käsikynkkään EU-politiikan kanssa.

Voimakas tuenilmaus Yhdysvalloille ja vastaiskuille viime perjantain huippukokouksessa tuli suomalaisille osin yllätyksenä ja syntyi ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan isojen Nato-maiden painostuksesta.

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä arvostelee Tuomiojan puheita.

-Tässä yhteydessä ei voi olla ihmettelemättä Tuomiojan antamia lehtilausuntoja joiden mukaan Suomi olisi taipunut EU:n yhteisiin kantoihin suurten Nato-maiden painostuksesta. Minun mielestäni Suomen hyväksymissä EU-kannoissa ei ole mitään mihin meidät olisi pitänyt painostaa.

Itälän mielestä EU-maiden ja myös Suomen on toimittava näkyvästi Yhdysvaltain rinnalla taistelussa terrorismia vastaan. Itälän mukaan Suomella ei ole edellytyksiä osallistua sotatoimiin ja tuskin sitä kukaan odottaakaan.

-Euroopan Unioni ei ole antanut poliittista siunausta kostoiskuihin vaan tarkkaan kohdennettuun vastaiskuun terroristien ja heidän tukijoidensa saattamiseksi vastuuseen teoistaan.

Itälän ensimmäinen linjapuhe Kokoomuksen puoluevaltuuston edessä olikin sitten pehmeämmäksi ja ihmisläheisemmäksi pyrkivää Kokoomusta.

-Kokoomuksen linjana on että kannatamme neljän viikon isyysvapaata.

Lähikuukaudet näyttävät miten Itälä saa Kokoomuksen hyppysiinsä. Tarvitaanko johtajuuteen, eduskuntavaalitaistoon ja pääministerin paikan havitteluun myös vaihdoksia hallituksen salkuissa, jotta uusi puheenjohtaja nousee esiin vahvan valtiovaraiministerin varjosta. Eli kokoomusväki muiden mukana arvuuttelee, haluaako Niinistö siirtyä Suomen pankkiin.

Lipponen kiistää painostuksen

Eduskunta hyväksyy Suomen päätöksen tukea Yhdysvaltoja terrorin vastaisessa taistelussa. Pääministeri Paavo Lipponen piti myönteisenä, että hallitus sai päätökselleen myös keskustaopposition tuen. Lipponen kiisti Tuomiojan väitteen, jonka mukaan EU:n suuret Natomaat olisivat painostaneet Suomea päätöksenteossa.

-Suomeen ei kohdistunut minkäänlaista painostusta EU:n Brysselin kokouksessa enkä ole tietoinen muihinkaan kohdistuneesta painostuksesta. Kokous oli hyvinkin yksimielinen siitä että Yhdysvalloille annetaan tuki. Oli myöskin selvä yhteinen käsitys siitä että kukin jäsenmaa tässä tilanteessa toimi ja osallistuu mahdollisiin tukitoimiin kukin omien edellytyksiensä mukaisesti, Lipponen sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.