Itälä: Keskusta ja rkp kannattamaan Niinistöä

Europarlamentaarikko Ville Itälä (kok) ehdottaa, että keskusta ja ruotsalainen kansanpuolue asettuisivat tukemaan Sauli Niinistöä (kok) jo ensi vuoden presidentinvaalien alusta lähtien.

Tällä tavoin Niinistö voitaisiin valita presidentiksi jo vaalien ensimmäisellä kierroksella, mikä puolestaan säästäisi tuntuvasti veronmaksajien rahoja.

Keskustan asettuminen Niinistön taakse olisi Itälän mukaan johdonmukaista, sillä puolue tuki häntä vuoden 2006 presidentinvaalien toisella kierroksella.

–Keskusta olisi mukana saattamassa loppuun sen projektin, mihin he ovat jo kertaalleen lähteneet mukaan, Itälä perustelee.

–Miksi väkisin laittaa omaa ehdokasta, kuluttaa kauheasti rahaa ja lähteä häviämään, kun puolueella on muutenkin vaikea tilanne.

Itälän mukaan uuden hallituspohjan ja keskustan oppositioaseman ei pitäisi vaikuttaa presidentinvaalien ehdokasasetteluun.

–Tässähän ollaan valitsemassa koko kansan presidenttiä, Itälä sanoi STT:lle Strasbourgissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.