Itälä tukee Jari Koskista

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä tukee Jari Koskista puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä on tänään ilmoittanut tukevansa kansanedustaja Jari Koskista puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalle. Eduskunta palaa joululomalta ensi viikolla. Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsee ryhmäjohtajansa maanantaina.

Itälä perusteli kantaansa sillä, eduskuntaryhmän johdossa tarvitaan muutosta jo seuraavia vuoden 2007 eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Kokoomuksen eduskuntaryhmää pitkään johtanut Ben Zyskowicz on ilmoittanut haluavansa jatkaa tehtävässä edelleen.

Puoluevaltuusto tukee Itälää

Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsenistä enemmistö näyttäisi kannattavan Ville Itälän jatkoa puolueen puheenjohtajana.

Turun Sanomien ja Aamulehden keskiviikkona ja torstaina tekemän kyselyn mukaan 33 valtuuston jäsentä on sitä mieltä, että Itälää ei tule vaihtaa kesäkuun puoluekokouksessa. Kahdeksan valtuutettua puolestaan kannattaa vaihtoa, ja 12 ei halua ottaa asiaan kantaa.

Kokoomuksen puoluevaltuustoon kuuluu kaikkiaan 60 jäsentä, joista kyselyyn tavoitettiin 53.

Turun Sanomien ja Aamulehden mukaan puheenjohtajan vaihdosta toivovien tai asiassa empivien määrää voi pitää kohtalaisen merkittävänä, sillä Itälälle ei ole toistaiseksi ilmaantunut kilpailijoita.

Kokoomuksen puoluevaltuusto kokoontuu huomenna päättämään muun muassa puolueen eurovaaliehdokkaista.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 30.01.2004)

Zyskowicz sanoi MTV3:n haastattelussa kokevansa ryhmän puheenjohtajakiistassa joutuneensa "sijaiskärsijäksi tai syntipukiksi". -Olen päättänyt tässä tilanteessa jatkaa ja taistella loppuun saakka, hän sanoi.
(Huomenta Suomi 30.01.2004)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.