Itämeren lohi siirtyi WWF:n Kalaoppaassa punaiselta listalta keltaiselle

Pohjanlahdelta pyydetty Itämeren lohi on noussut punaiselta listalta keltaiselle WWF:n Kalaoppaassa. Siirtyminen keltaiselle listalle tarkoittaa, että kalaa kehotetaan käyttämään harkiten, mutta ei enää välttämään täysin. 

Suositusta muutettiin kalastushallinnossa tapahtuneiden muutosten sekä kaupallisen kalastuksen vähenemisen ansiosta.  

Kalaoppaaseen tehty muutos koskee Pohjanlahdelta rysällä pyydettyä villiä lohta. Itämeren pääaltaasta ja Suomenlahdelta pyydetty villi lohi pysyy edelleen punaisella listalla.  

WWF:n mukaan Itämeren lohikantojen elpyminen on esimerkki siitä, että uhanalaisten kalakantojen suojelu on edistynyt.  

Lisäksi Saaristomereltä ja Selkämereltä pyydetty kuha siirtyi Kalaoppaan keltaiselle listalle. Sisävesistä ja Suomenlahdelta pyydetyn kuhan suositus pysyi vihreänä.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.