Itämeren muoviroskat keräävät itseensä haitallisia kemikaaleja – saattavat päätyä ihmisiin

Itämereen päätynyt muoviroska aiheuttaa ongelmia pohjaeliöille ja ravintoketjun kautta vaikutukset voivat ulottua myös ihmisiin.

Suomen ympäristökeskuksen tutkimusten mukaan muovihiukkaset maistuvat erityisen hyvin simpukoille. Muovihiukkasten ongelmallisuutta lisää se, että ne keräävät itseensä haitallisia kemikaaleja merestä.

Suomen ympäristökeskuksen tutkimuksissa on havaittu, että mereen päätynyt ja pieniksi hiukkasiksi hajonnut muoviroska päätyy merenpohjaan.

- Vaikuttaa siltä, että ne päätyvät pohjan yhteisöihin ja sedimentteihin. Muovihan kelluu, mutta kun se on aikansa vedessä, erilaista organismia kasvaa siihen päälle. Pikkuhiljaa se vettyy ja vajoaa sinne pohjaan, selittää Suomen ympäristökeskuksen tutkija Outi Setälä.

Muoviroska maistuu simpukoille

Pohjassa muovihiukkaset päätyvät eliöiden ruuaksi. Syken Tvärminnessä tekemissä akvaariokokeissa on havaittu, että erityisen innokkaasti muoviroskaa syövät simpukat. Muovikuulat maistuvat myös muille äyriäisille ja madoille. Tutkimukset muovihiukkasten vaikutuksista pohjaeliöihin ovat vasta alussa.

- Sellaisilla alueilla, missä muoviroskakuormitus on suurta, nämä vaikutukset myös tulevat näkyviin. Kun on tarpeeksi suuria määriä näitä hitusia meressä, niin ne vaikuttavat lisääntymiseen ja voivat muullakin tavalla häiritä niiden elämää. Ne voivat takertua eliöihin ulkopuolelta ja tehdä uimisen hankalaksi, kertoo Setälä

Ravintoketjun kautta pikkuruiset muovihiukkaset voivat päätyä myös ihmiseen.

- Periaatteessa se on mahdollista esimerkiksi simpukoiden kautta. Ei varmaankaan meillä täällä Itämerellä, mutta esimerkiksi Keski-Euroopassa on sellaisia alueita, missä simpukoita syödään tosi paljon. Siellä on tutkimuksissa huomattu, että erityisesti viljellyissä simpukoissa on suuriakin määriä muovihiukkasia, huomauttaa Setälä.

Vaikutukset voivat ulottua ihmisiin

Lisää ongelmia syntyy siitä, että muovihiukkaset näyttävät keräävän itseensä haitallisia aineita merestä. Osa muoveista sisältää jo alunperin eliöstölle haitallisia kemikaaleja. Nämä aineet voivat päätyä myös ihmisiin.

- Harva meistä syö kalojen sisäelimiä, joten sitä kautta muovihiukkaset eivät kovin todennäköisesti päädy ihmisiin. Se on sitten eri asia, jos mikromuoveissa on jotain haitallisia kemikaaleja mukana, niin ne voivat periaatteessa siirtyä kalaan ja sitä kautta ihmisiin, arvioi Outi Setälä.

Suurin osa, 60-80 prosenttia, meriin päätyvästä muovista on peräisin maalta.

- Muoviroskat tulevat asutuskeskuksista, jokien mukana, hulevesistä, vedenpuhdistamojen kautta. Muovi päätyy mereen Ihmisen toiminnan seurauksena eikä se sieltä häviä ellemme lakkaa kokonaan käyttämästä muovia, toteaa Setälä.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.